;

Tapahtuma­kalenteri

Raamattuopetus

Aikuiset
Ti 28.4.2026 klo 18:30
Rauma  ⟩  Seurakuntatalo

Johan Helkkula

Kevään ajan jatkamme Korintin seurakunnan elämään tutustumista. Sieltä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Oli suurta Hengen paloa ja armolahjoja, mutta samalla myös keskinäistä kiistelyä ja siveellisiä ongelmia, joihin ei mitenkään puututtu. Paavalille rakas seurakunta on hänelle sydämen asia. Siksi hän laittaa itsensä peliin. Tilanne suorastaan pakottaa apostolin opettamaan hyvin selkeästi uskon perusteista, kristityn elämästä, avioliitosta, seurakunnan järjestyksestä. Korintin ongelmien ansiosta mekin opimme paljon. Kevätkaudella kirjeen loppupuolen luvuissa puhutaan mm. syömisestä, antamisesta, ehtoollisesta, toisen huomioimisesta, armolahjoista ja ylösnousemuksesta.
Tule mukaan tutkimaan tätä aina ajankohtaista kirjettä, kyselemään ja keskustelemaan. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Opettajina pastori Johan Helkkula ja Ari Norro Suomen luterilaisesta evankeliumiyhdistyksestä.
Rauman seurakuntatalo joka toinen tiistai klo 18.30
20.1. Kristityn vapaus ja toisten huomioiminen 1 Kor. 8-9
3.2. Erämaavaellus esikuvana – mitä opimme? 1 Kor. 10
17.2. Seurakunta kokoontuu ehtoolliselle 1 Kor. 11
3.3. Armolahjat on hieno juttu! 1 Kor. 12
17.3. Suurin on rakkaus 1 Kor. 13
14.4. Tavoitelkaa armolahjoja seurakunnan rakentamiseksi 1 Kor. 14
28.4. Ylösnousemus, uskomme perusta 1 Kor. 15
12.5. Jatkosuunnitelmia. Mikä on tärkeää? 1 Kor. 16

Satakunta

Luostarinkatu 1 Rauma